Lastenkasvatus on aihe joka usein saa tunteeni kuohumaan. Kun itse olin lapsi oli meillä tiukat säännöt siitä mitä sai ja mitä ehdottomasti ei saanut tehdä. Ja jos sääntöjä ei noudatettu seurasi rangaistus. Siskoni kanssa olimmekin aika esimerkillisiä pieninä. Pystyimme istumaan samassa ruokapöydässä aikuisten kanssa parikin tuntia ilman mitään vaikeuksia tai matkustamaan autossa rauhallisesti useankin tunnin automatkan. Teimme läksyt aina kotiin tultuamme koulusta ja leikimme nätisti sisällä ja villimmät leikit ulkona. Emme koskaan tehneet mitään kepposia ja ajattelimme aina ensimmäisenä äitiämme ennen kuin nostimme kauheaa mellakkaa mistään.
Jos me pystyimme selviytymään lapsuudesta ilman traumoja tiukoilla säännöillä (olen erittäin kiitollinen vanhemilleni säännöistä joita meillä oli), miksi niin monet nykyajan perheet eivät sitten kasvata lapsiaan samalla tavalla?
On aivan sanoin kuvaamattoman tuskallista seurata sivusta perhettä, esimerkiksi kaupassa, jossa lapset riehuvat, huutavat, raivoavat eivätkä kuuntele aikuisia. Joskus näyttää siltä, että vanhemmatkin ovat näissä perheissä luovuttaneet. Vapaa kasvatus on mielestäni jotain aivan kauheaa. En voi ymmärtää logiikkaa sen takana. Okei, vanhemmathan siinä pääsevät helpolla kun ei tarvitse koskaan puuttua lastensa tekemisiin tai kasvattaa. Mutta miksi sitten päättää saada perheenlisäystä jos ei ole valmis kantamaan vastuuta lapsista? Jos ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut kasvattamaan jälkeläisiä, kuinka niin moni silti päättää saattaa uuden elämän tähän maailmaan?
Stressaavinta minulle on seurata pihalla "leikkiviä" poikia. He huutavat täyttä kurkkua ja käyttävät kieltä joka ei edes aikuisen suussa kuulostaisi hyvältä...kyllä se niin lämmittää mieltä kun kuusi vuotias kirkuu kirosanoja - NOT! He särkevät toisten tavaroita, huutelevat asiattomia ohikulkeville, heittelevät lumipalloja toisten ikkunoihin ja tuhoavat taloyhtiön omaisuutta. Näitä poikia ovat pihan aikuiset jotka ovat saaneet tästä tarpeekseen käyneet kunnolla ojentamassa. Mutta ei kulu pitkää aikaa ennen kuin he taas tekevät jotain mitä heidän ei pitäisi. Ei kai se kuitenkaan voi olla meidän muiden aikuisten tai yhteiskunnan tehtävä kasvattaa näitä kakaroita?
Olen kyllä päättänyt, että seuraavan kerran kun näen heidän tekevän jotain sopimatonta marssin suoraan heidän "äidin" ovelle ja kerron tasan tarkkaan mitä mieltä olen hänen avuttomasta käytöksestään. Eikö hän todellakaan tajua, että jos hän ei nyt äkkiä ala lapsiaan kasvattaa niin teini-ikäisinä nämä pojat tulevat aiheuttamaan vielä suurempaa vahinkoa? Ei varmaan ole kiva käydä poikaa katsomassa kalterien takana kärsimässä elinkautista... tai ehkäpä äiti näin toivookin, jotta ei vaan heitä tarvitse enää koskaan nähdä. Eihän häntä muutenkaan koskaan näy..muuta kuin parvekkeellaan vetämässä röökiä. Kerrottakoon vielä kaikille jotka peräänkuuluttavat isän vastuuta, että vanhemmat ovat eronneet. Isä tuo pojat sunnuntaina ja ajaa tiehensä uuden naisen kanssa. Että näin - yksi niitä onnellisia forever after tarinoita.
Olen itse päättänyt, että kun oman lapsen saan alkaa kasvatus päivästä yksi. Meillä tulee olemaan säännöt joita seurataan. Haluan vain parasta omalle lapselleni. Lapseni tulee saamaan kaiken mitä haluaa, sillä ehdolla, että kunnioittaa meitä vanhempina ja toimii sääntöjen mukaisesti. Koulussa häntä tullaan kannustamaan tekemään parhaansa ja läksyjen tekoon varataan yhdessä aikaa. Joka ilta meillä syödään yhteinen ateria ja kerrotaan päivän kuulumiset. Televisiota meillä ei ole emmekä sellaista tarvitse tulevaisuudessakaan, vaan tahdomme lapsellemme terveitä ja kehittäviä harrastuksia. Maailma on täynnä kaikkea kivaa ja vanhemman rooli on jännittävä! Ihme siis, että niin monet vanhemmat vain luovuttavat eivätkä kunnioita itseään tai lapsiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti